Käsitekesä on poikkitaiteellinen näyttely

 

Siinä ajatuksia herättäviä teoksia on installoitu kahden hehtaarin viidakkomaiselle peltoalalle Korkeaojan kylään Kokemäelle heinä-elokuussa 2014. Näyttelyn kuratoi taiteilija Aapo Kustaa Korkeaoja ja sen tuottaa Kulttuurikollektiivi Korkeaoja. 

 

Käsitekesä on ajatusleikki, jossa idea nostetaan teoksen kärjeksi siten, että se muuntautuu teosprosessin aikana näkymättömäksi, kokijalle eheäksi kokemukseksi.  Taiteellinen idea jalostettuna kokemukseksi  muistuttaa taiteen merkityksistä tunteiden herättäjänä ja elämysten tekijänä.

 

Käsitekesää voi lähestyä yhtä hyvin älyllisenä haasteena, kuin kulttuurin leikkikenttänä. Se haastaa teoksillaan, joiden käsitteellisyys on ennen kaikkea taiteilijoiden ajatuksien läpinäkyvää käsittelyä ja konkretisointia taiteelliseksi työksi ja teoksiksi. Jokaisen teoksen takana on ideologia, manifesti tai yksittäinen ajatus, joka esitellään kokijalle.

Teosten rinnalla taiteilijat esittelevät työnsä tausta-ajatukset teksteinä.

Tekstien, teosten ja ympäristön yhteisvaikutuksena syntyy oivalluksia, jotka toivottavasti ovat kesän mieleenpainuvimpia kokemuksia. 

 

Teosympäristö on itsessään seikkailu: 

 

Kuituhamppuviidakossa kulkeva käytävistä ja areenoista koostuva  reitti on jännittävä matka teosten ja kysymysten äärelle. Kävijät kiertävät erityslaatuisen luontopolun, johon teokset pysähdyspaikkoina luovat ristiriitoja, sävyjä ja tulkintoja.

 

Hamppu on valittu syystä: se on politisoitu, mutta perinteinen viljelykasvi, joka kasvaa nopeasti korkeaksi.

Sen monipuoliset käyttömahdollisuudet ja soveltuvuus peltoviljelyyn aiheuttavat kysymyksen siitä, miksei sitä viljellä laajemmin. Juuri ristiriitaisuutensa ja käyttökelpoisuutensa vuoksi hamppu soveltuu Käsitekesään.

 

KukoKo 

 

Näyttelyn tuottaa Kulttuurikollektiivi Korkeaoja, joka on perustettu 2012. Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää taiteilija- ja kulttuurityöntekijöille tarkoitettuja työtiloja Korkeaojan maatilalla Kokemäellä sekä järjestää tapahtumia, koulutusta ja residenssejä.

 

Kukoko:n toiminnassa yhdistyvät kulttuurityö, yhteisöllisyys, yhteisömaanviljelys ja maaseudulla asuminen, sekä toimiminen.

Käsitekesän taiteilijat työskentelevät KukoKo:n residenssissä maatilalla kevät-kesällä 2014.

 

"Käsitekesä on  ajatusleikki."

Käsitekesä 2014 Näyttelyn taiteilijat ovat:

 

Jussi Matilainen

 

Ville Kirjanen

 

Mimosa Pale

 

Pilvari Pirtola

 

Antti Ahonen/

Kokeellisen elektroniikan seura Koelse,

 

Juha Valkeapää ja Kari Sivonen

 

Maire Karuvuori sekä

 

Aapo Korkeaoja

 

Näyttelyä tukevat KONEen säätiö ja

Suomen Kulttuurirahasto.

Suurkiitos tukijoille tapahtuman mahdollistamisesta! 

© 2018 by Kukoistus with graphics by pippuriina.com

Kullaantie 739, 32860 Korkeaoja, Kokemäki

  • Seuraa facebookissa!