Petteri: 24.6.2014

Uusia tuttavuuksia. Hamppu on kasvanut pellolla. ”Polttakaa se pelto, niin saatte kunnon juhannusjuhlat.” Tällaisilla terveisillä filosofi saatettiin Kokemäelle.

Ajatuksia Teoksista:

Teokset ovat kohta valmiit. Mimosan ”tissi” valmistui juuri paikalle saavuttuani. Aikamoinen voimannäyte. Kaivinkoneita, paskaa, paljon aikaa ja työtä. Tästä syntyi Maternal Biopowerplant (Äidillinen biovoimala). Jaoin joitakin ajatuksia Mimosan kanssa teoksestaan hetkellä, joilloin hän rintaruokki esikoistaan. Maternal Biopowerplant.

Sessiossamme muistin, että Mimosa oli aiemmin (2007) tehnyt myös toisen vaikuttavan naisen kehoon viittaavan teoksen. Mimosa veti Vaginaa perässään Helsingin kaduilla. Hän halusi muistuttaa ihmisiä naisena olemisen vaikeudesta ja taakasta. Myöhemmin Vaginaan saattoi mennä myös sisälle kuin 70-luvun kuplatelttaan konsanaan (ei ollut helppoa tuolloinkaan – kaiken maailman vaikeuksia oli olemassa tuolloinkin).

Tissin yhteydessä tunnelma oli hieman toinen. Paska haisi ja lensi. Valmistuuko teos edes ajoissa? Nyt Mimosa on äiti. Hänellä on pieni lapsi. Tissi viehättää, muistuttaa ja taakattaa eri tavalla kuin pimpsa. Äiteys merkitsee taiteilijalle tällä hetkelle enemmän kuin poikamiesfilosofi rohkenee ajatella. Teos ei ole poliittinen. Se ei ole sen kummemmin käsitteellinenkään? Mutta onhan Tissi sentään biokaasulaitos? On se. Toimii tai ei.

Tissi on tehty paskasta. Mätänemisprosessin ansiosta näinkin massiivinen objekti tuottaa kaasua. Tissiin laitettiin putki, josta kaasu pääsee kertymään ja leijuttamaan ilmapalloja. Pallojen merkitys jäi minulta epäselväksi. Ehkä vai symbolinen merkitys? Biovoiman osittainen osoitus? Tississä on voimaa. Me tiedämme sen. Paljon on käyty yhteiskunnallista ja poliittista keskustelua äidinmaidosta. Nestle? Muistatko vielä nämä katastrofit?

Nestlen ja kumppaneiden kurssi on kova edelleen. Sen sijaan äidinmaidosta ja äideistä on kova pula varsinkin maissa (kuten Suomessa), joissa lapsia ei enää tehdä entiseen malliin. Kutsuvat hyvinvoinniksi. Samaan aikaan ulkomaista työvoimaa halutaan Suomeen. Samaan aikaan Suomen oma työttömyysprosentti kasvaa. Vaikea yhtälö ymmärtää? Samaan aikaan taiteilijat, filosofit ja monet erityisalojen tieteentekijät tekevät töitä ilmaiseksi. Mutta tekevät kuitenkin. Luin, että Itäkeskuksen ulkopuolella ei olla saatu aikaan mitään.

Multidimensional space peep show

Tämä oli vielä vaiheessa. Minua kiinnosti se, että ”äänirummuksi” oli valittu vanha kaivon rumpu. Tähän kiinnitetään metalliseinä generaattorilla. Ideana on, että veivaamalla kokija tuottaa ääniä. En juuri ehtinyt haastattelemaan Koelsen taiteilijoita. Sen verran kuitenkin muutaman sanan kautta, että äänimaisema liittyy ”ufoääniin” tai ”avaruusääniin”. Ufoääniä Suomen pellolla? Mieleen tuli heti vanha...

Merta Edemmäs

Teos sijoittuu siten, että se zoomaa koko teoskenttää, teosviidakkoa. Maire rakensi kiikarit, joilla voidaan katsoa pitkälle, mutta joilla voidaan erityisesti pysähtyä miettimään kuinka pitkälle on ikinäkään tarkoitus katsoa. Miksi mennä merta edemmäs kalaan? Kaikki hyvä, oikea ja todellinen on täällä? Tässä ja nyt? Maire etsii ajatusta ja aatetta. Hän haluaa muut mukaan. Elmän voi viettää siten, että aina tavoittelee jotain, mutta sitä parempaa huomista ei koskaan tule. Miksi ei?

Joskus asiat tuntuvat olevan kovin kaukana. Onnen voi silti löytää läheltä. Aristoteleen mielestä onnellisuus oli elämän tarkoitus. D.Adams kirjaili leikkisästi, että vastaus O-kysymykseen on 42. Minusta Aristoteles on tässä vakuuttavampi. Miksi mennä siis merta edemmäs kalaan? Elämä on usein jatkuvaa takaa-ajoa ja jahtaamista ja haluamista. Tavoitteet ja haaveet ovat meille kuitenkin tärkeitä. Ne ovat elämän suolaa ja sokeria. Kiikareilla voi löytää tärkeitä elämänpisteitä. Tavoitteet ovat ok. Ne ovat meille tärkeitä. Aarretta ei välttämättä kuitenkaan löydä. Niitä ei voi poimia puusta. Ja silloinkin kuin voi, ei niitä sitten aarteiksi osata ymmärtää.

Kiikarit viittaavat moninaisiin myytteihin. Meitä kaikkia narutetaan pienenä monin tavoin. Yksi näistä tavoista on se, että sateenkaaren päästä löytyy kultaa. Kukaan ei kuitenkaan kerro, mistä kaari alkaa tai mihin se loppuu. Mikä se kaari oikein onkaan? Saati, että joku olisi sieltä oikeasti löytänyt jotain. Mutta narutusta on toki jatkettava. Kukaan ei tiedä miksi. Onko meillä aikuisilla näin hauskempaa? Helpompaa? Narutamme itseämme ja olemme perverssejä omassa huumorissamme. Sitten itketämme lapsiamme ja ilmeisesti vähän itseämmekin. Onpas mukavaa? Tässä on toki vakavammasta asiasta kyse. Mutta miten sen ilmaisee ilman myyttiä, uskoa ja rakkautta?

Kiikarit ovat sillä tavalla kahtalainen teos, että se voi pistää miettimään parempaa elämää. Se voi uskotella näin. Toisaalta se on kritiikkiä onnen onkijoille. Uusia Amerikoita ei enää ole. Vaan ehkäpä onkin. Jossain Ameriikan takana?

© 2018 by Kukoistus with graphics by pippuriina.com

Kullaantie 739, 32860 Korkeaoja, Kokemäki

  • Seuraa facebookissa!